Gruppon 1. Kevätajelu R.M. Heinolle!
Lauantaina 3.5. 2014 täyttyi uuden maahantuojan Espoon myymälän piha ensimmäistä kertaa Moto Guzzi merkkisistä moottoripyöristä!
Kylmästä ja koleasta säästä huolimatta paikalle saapui yli 60 guzzistia! Monille heistä tämä oli ensimmäinen kosketus Heinon Espoon myymälään ja sen henkilökuntaan. Heinon porukka oli varautunut tarjoamaan vieraille grillimakkaraa, mehua, kahvia, pullaa ja erityisen tuoreita lihapiirakoita. Lihapiirakat oli valmistettu samassa rakennuksessa toimivan leipurin toimesta. Tilaisuuden aluksi R.M. Heinon Jake Tapola toivotti kevätajeliat tervetulleiksi. Samalla hän kertoi hieman yrityksen historiasta sekä heidän palvelukonseptistaan erityisesti Moto Guzzin kannalta.
Seuraavan parin tunnin ajan ohjelmassa oli vapaata seurustelua ja paikkoihin tutustumista. Myös erityisen hyvä rengastarjous houkutteli myyntitiskin ääreen monia Gruppolaisia. Jake Tapola pahoitteli sitä, että uusien Moto Guzzien rekisteröinti on viranomaisten kanssa vienyt turhan kauan aikaa. Siksi niitä ei ollut vielä lauantaina mahdollisuus koeajaa. Samasta syystä uusien pyörien luovutukset ovat harmillisesti viivästyneet. Nyttemmin asia on jo korjaantunut ja pyörät on saatu rekisteröityä!
Tämän vuoden Syysajelu on alustavasti sovittu ajettavaksi lauantaina 27.9. Sillä kertaa se suuntautuu R.M. Heinon Tampereen myymälän tiloihin. Tämä lupaa hyvää guzzisteille tärkeän perinteen jatkumiselle!
Lämmin kiitos R.M. Heinon Espoon myymälän porukalle!
t. tiedottaja
Käy katsomassa tapahtuman valokuvat kuvagalleriasta!